Pehmeän maukasta Mangalitza sianlihaa

Mangalitza eli Villasika on vertaansa vailla oleva lihan tuottaja. Villasian liha on rasvaista, pehmeää, mehukasta ja ennenkaikkea maukasta. Mangalitza on yksi maailman kolmesta sikarodusta, jonka liha marmoroituu kasvun myötä. Lihan tuotanto on ekologista, sillä ruho on kokonaisuudessaan hyödynnettävissä ruuanlaitossa.

Lihojen eliittiä

Mangalitzan rasva on suussa sulavan herkullista. Rasva marmoroituu lihassyiden väliin, mikä tekee lihasta täyteläisen pehmeää ja mehukasta. Raaka-aineena Mangalitzan liha on mitä parhainta. Pitkä kasvatusaika, 15-20kk tekee lihasta kauniisti marmoroituneen ja korkealaatuisen raaka-aineen, jonka koko ruho voidaan hyödyntää ruuanlaitossa.

Puhtaan valkoinen laardi

Mangalitza possusta erityistä tekee siitä saatava laardi. Puhtaan valkoinen, hyvänmakuinen laardi sisältää suurimmaksi osaksi tyydyttymätöntä rasvaa, sekä omega 3 ja 6 -rasvahappoja. Rasvahappokoostumus päihittää jopa kookosöljyn. Laardi on vertaansa vailla ruuanlaitossa ja leivonnassa, mutta siitä saa marinoitua myös mitä parhainta lardoa leivän päälle leikattavaksi.

Mangalitza eli villasika

Mangalitza on Itävallasta lähtöisin oleva sikarotu, jonka jalostus on aloitettu jo 1830-luvulla. Hitaasti kasvava rotu oli jo kuolla sukupuuttoon tehomaatalouden alettua, mutta rotu on pikkuhiljaa saatu pelastettua. Mangalitza soveltuu Suomen oloihin erinomaisesti. Ulkotarhattavat siat kasvavat isolla laitumella, mutta tarvitsevat sääsuojat, sekä lämpöeristetyt makuukopit, joissa reilusti pahnaa, mihin kaivautua kaverin viereen nokosille.

Villasikaa on kolmea väriä: Valkoista, punaista ja mustaa, joista valkoinen rasvoittuu helpoiten, musta tuottaa parhaiten lihaa ja punainen on siltä väliltä. Väreistä musta on erittäin harvinainen. Niemiahon tilalla kasvaa punaista ja valkoista rotua. Ulkonäöltään siat ovat karvaisia, karvapeite paksuuntuu talven tullessa.

Puhdasta ruokintaa

Mangalitza villasikamme saavat alusta loppuun puhdasta ja terveellistä ruokaa. Tarjoilemme kasvateillemme ohraa, valkuaisenlähteenä hernettä/härkäpapua, sekä runsaasti heinää. Lämpimän puuron sekaan lisätään kivennäis- sekä vitamiinivalmisteet. Hedelmät, kasvikset, pähkinät, sekä kuivatut leivänpalaset ovat sikojemme suurta herkkua, joita he saavat nauttia herkutteluhetkinä. Siat noudattavat rutiineitaan tarkasti ja tietävät hyvin, milloin ruuan aika koittaa. Ruuan lähestyessä kuuluu kiivas röhkintä, kun puuroa odotetaan malttamattomina.

Puhdas ruokavalio on tärkeää laadun takaamiseksi, sillä arvokas laardi reagoi helposti ruokinnassa tapahtuviin muutoksiin tai epäpuhtauksiin. Puhdas laardi on hyvänmakuista, valkoista ja pehmeää.

Hyvinvointi

Rotuna Mangalitza on erittäin terve ja karaistunut. Rokotamme ja madotamme sikamme asianmukaisesti puolenvuoden välein.

Pyrimme mahdollisimman eettiseen kasvatukseen. Tilallamme siat saavat elää lajinmukaista elämää vapaasti laiduntaen.

Emakot astutetaan ensimmäisen kerran vuoden iässä. Kantoaika on 115 päivää. Emakot porsivat sisätiloissa, omassa rauhassa, tilavassa karsinassa, jossa lattialämmitys porsaita varten. Porsaat vieroitetaan noin kahdeksan viikon iässä, jolloin ne pääsevät muiden sekaan ulkolaitumelle opettelemaan sikamaista elämää.

Emakoille annetaan reilusti aikaa ja rauhaa palautua porsimisesta, ennen seuraavaa astutusta.

Niemiahon tila

Kaukana kaupungin vilskeestä, Niemiahon tilan possut kasvavat ja laiduntavat rauhassa linnunlaulua kuunnellen. Lypsytilasta Mangalitza rotukarjan kasvattajiksi sukupolvenvaihdoksen myötä vaihtunut tila tarjoaa kasvateilleen stressittömän ja laadukkaan elinympäristön täynnä hoivaa ja rakkautta. Kasvatus tilallamme on pienimuotoista, mutta sitäkin intensiivisempää.

Me Niemiahon tilalla pidämme kunniana saada tuottaa näin ainutlaatuista, puhdasta, suomalaista villasianlihaa. Kasvatustyö on pitkäjänteistä, mutta hyvin antoisaa ja palkitsevaa.

Villapossumme ovat lempeitä jättiläisiä, hoitajiltaan ne hakevat ja jopa osaavat pyytää rapsutuksia. Possut ovat erittäin viisaita ja uteliaita. Emakot ovat sosiaalisempia ja suvaitsevaisempia. Karjumme ovat luonteeltaan oman arvonsa tuntevia, mutta hakeutuvat kuitenkin yhtälailla rapsuteltaviksi. Tilan pääkarjut Kalle ja Einari ovat valloittavia persoonia ja pitävät hyvän huolen emakoista. Karjut voivat kasvaa jopa kolmesataa kiloisiksi, jonka etapin Kalle-karju onkin jo saavuttanut.

Mikä onkaan palkitsevampaa kasvattajalle, kuin saada kainaloonsa työntouhun ohessa pörröinen röhkijä, joka osoittaa kunnioitustaan pyyteettömästi.

Yhteistyökumppanit

Mäntän Klubi - Clubhotel
KV restaurant
Savoy Helsinki
Ravintola Liv
KV-Restaurants
Kokkikoulu Espa
Aurora Estate
sokos-herkku
Sesonki - Gastro Bar
Ravintola Gösta, Mänttä
Ravintola Werner
Ravintola Juuri
Ravintola Kuu

Ajankohtaista

Yhteys

Kerromme mielellämme lisää tilamme toiminnasta ja kasvatustavastamme. Ota yhteys oheisella lomakkeella tai soita 040 5474 244

Logo - Niemiahontila

NIEMIAHON TILA
Eija Hakanen
Pilkkasentie 219
35990 KOLHO

Lihatiedustelut: 040 5474 244

Valikko